fi
Audio
Teuvo Pakkala

Pikku ihmisiä, osa 2

Listen in app
Miten on mahdollista, että Tiuran Santerille lukeminen on kuin leikkiä vaan, kun puolestansa Starkin Aukusti ei opi lukemaan niin millään? Aukusti päättää lahjoa Santerin pannukakulla, jotta saa tietoonsa Santerin salaisuuden – vaan tietääkö Santeri itsekään, miten lukemaan oikein opitaan?

"Piispantikku" on Pakkalan mestarillinen novelli, joka käsittelee muun muassa oppimisvaikeuksia. Äänikirja sisältää lisäksi novellit "Arka kohta" sekä "Iikka-raukka". Kaikki novellit ovat Pakkalan "Pikkuihmisiä"-novellikokoelmasta, jonka tarinat käsittelevät lapsia.

Teuvo Pakkala (1862–1925) tunnetaan erityisesti lasten elämää kuvaavista novelleista. Hänen tyylinsä luokitellaan yleensä joko realistiseksi tai naturalistiseksi. Pakkala julkaisi myös romaaneja, näytelmiä ja muistelmia.

Pakkala aloitti lääketieteen, historian ja kielten opinnot Helsingin yliopistossa, mutta opinnot jäivät kesken. Hän siirtyi työskentelemään lehtimiehenä, minkä myötä kirjoittamisesta tuli hänelle yhä merkityksellisempää. Esikoisteos "Lapsuuteni muistoja" julkaistiin vuonna 1885. Myöhemmin Pakkala työskenteli myös kustannustoimittajana Otavalla.
1:32:21
Publisher
Saga Egmont
Publication year
2020
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)