fi
Books
Raija-Sinikka Rantala

Klovni

Vuonna 2002 Raija-Sinikka Rantala pääsee ensimmäisenä naisena Moskovan Taiteelliseen Teatteriin ohjaamaan Klovni-näytelmää ja tuomaan kuulun Stanislavski-metodin nykypäivään. Vaikka hän tuntee metodin läpikotaisin ja on valmistautunut hyvin, näyttelijöiden ohjaaminen on odotettua vaikeampaa. Tehokkuuden nimissä harjoituksiin on varattu liian vähän aikaa, ja toisella puolen maailmaa tapahtunut kaikkien aikojen ensimmäinen teatteriin kohdistuva terroriteko järkyttää esiintyjiä. Nyt Rantala erittelee syitä siihen, miksi Klovni-produktio epäonnistui ja sitä esitettiin hänen ohjaamanaan ainoastaan kolme kertaa.
Entä jos muistelmat eivät keskittyisikään pelkkiin onnistumisiin? Teatterialan kokenut moniosaaja Raija-Sinikka Rantala käsittelee muistelmateoksessaan alusta alkaen pieleen mennyttä ohjaustyötä, koska uskoo, että myös epäonnistumisista tulee kirjoittaa.

Raija-Sinikka Rantala on kirjailija ja teatteriohjaaja, joka on toiminut teatterialan johtajana ja kouluttajana niin Suomessa kuin maailmallakin. Rantalalta on julkaistu useita kirjoja sekä näytelmiä, ja hän on myös dramatisoinut lukuisia teoksia näyttämölle.
346 printed pages
Original publication
2022
Publication year
2022
Publisher
Saga Egmont
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)