bookmate game
fi
Books
Elsa Soini

Halpa ja hauska viikonloppu

August K. Rampala on viettänyt ihanan kesän kaupungissa aivan yksin — tai siis hauskojen tovereidensa sekä maukkaan ja kalliin ravintolaruoan ja -juoman parissa. Kesään on mahtunut iloisia iltoja ja suloisia päiviä ja muiden kohdalla myös orastavaa romanssia.
Mutta nyt on elokuun puoliväli, ja Hellä Rampala on palaamassa Helsinkiin. Pian rouva Rampala näkee kaikki vaivalla ja rakkaudella miehelleen jättämät säilykeruoat ruokakomeron hyllyillä koskemattomina ja kaiken sen sotkun, jonka herra Rampala on uutuuttaan kiiltävään luksuskeittiöön onnistunut tekemään.
Lämpimän humoristinen kertomus vie keskelle 1930-luvun Helsingin kesää, jossa seurataan nuorten aikuisten elämänmenoa. Kuinka käy Augustin, joka on nopeasti onnistunut laittamaan elämänsä risaiseksi?
Elsa Soini (1893–1952) oli suomalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, jonka laajaan tuotantoon kuuluu niin romaaneita, näytelmiä, pakinoita, elokuvakäsikirjoituksia kuin radiokuunnelmiakin. Soinin tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat kirjailija Aleksis Kivestä kertova elämäkertaromaani Nuori Aleksis, sekä yhdessä Seere Salmisen kanssa nimimerkillä Tuttu Paristo kirjoitetut kuunnelmat ja elokuvat Suomisen perheestä.
130 printed pages
Original publication
2023
Publication year
2023
Publisher
Saga Egmont
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)