fi
Books
Seppo Jääskeläinen

Lakkoviikot

Erkki Saastamoinen on sovittanut vankilassa rikoksensa ja yrittää sopeutua tavalliseen arkeen, kun entinen elämä muistuttaa itsestään. Hänelle soittaa uhkailija, joka pakottaa Erkin kätkemään varastettua tavaraa. Samoihin aikoihin työpaikalla lakkoileva rintama lisää paineita entisestään, ja Erkin on valittava puolensa. Lakkoviikot muodostuvat vedenjakajaksi, jonka aikana punnitaan, onko Erkki jättänyt rikoksenteon lopullisesti. Päiviä valaisee onneksi ihana taideopiskelija Raisa, joka saa toivon muutoksesta heräämään Erkin rinnassa.
Psykologinen romaani kuvaa tarkkasilmäisesti entisen vangin sopeutumista arkielämään ja repivää syyllisyyttä, joka uhkaa kiskaista hänet takaisin rikoksen tielle. Tuomion jälkeen aukeaa kuitenkin myös uusia, kutkuttavia mahdollisuuksia.

Seppo Jääskeläinen (1939–2014) oli suomalainen kirjailija, joka työskenteli neljä vuosikymmentä metalliteollisuudessa. Jääskeläinen kirjoitti näytelmiä, romaaneja ja tietokirjoja, ja useat hänen teoksistaan kertovat selviytymistarinan. Hänen tietokirjansa keskittyvät kuvaamaan pääasiassa Lahtea ja Päijät-Hämeen aluetta, joka oli kirjailijan oma kotiseutu.
147 printed pages
Original publication
2022
Publication year
2022
Publisher
Saga Egmont
Have you already read it? How did you like it?
👍👎
fb2epub
Drag & drop your files (not more than 5 at once)